keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kelohonka kruunaa ruokailutilan!

Tänään saatiin taas hieman remonttihommia eteenpäin, kun kävimme ostamassa ruokailutilan & olohuoneen tehosteseinän tapetit.

Itse olen aika "hillitty" sisustaja, ja tykkään joko yksivärisestä tummasta seinästä tai sitten hillitystä tapetista, missä on joku juju.

Olin kyllä kahden vaiheilla ruokailutilan tapetin kanssa, toinen vaihtoehto olisi ollut joku dramaattisempi suorastaan överikuositapetti, tai sitten hillittyä vaaleaa.

No hillittyä vaaleaa lähti rulla kaupasta mukaan ja mitäs muutakaan ihanaa, kuin vallilan kelohonka kuosia.

Kuva
Ah tuo tapetti on niin täydellinen! Ja voi miten meidän kodista tulee niin hillitty ja valkoinen, meinaan tänään vierailtuamme paikallisessa remontointitarvikkeita myymälässä, tulimme tulokseen, että parketti vaihtuu laminaattiin.

Eräs liikkeen asiantunteva esimies, takoi meille meinaan järkeä päähän. Tuo esimies sattuu vielä olemaan toisen tyttäremme kummisetä, joten luotan häneen sanaansa 100%. Fakta on kuitenkin se, että laminaatti on huomattavasti parkettia kestävämpää. Niinpä meille tulee ihana valkokuultoinen laminaattilattia <3

Lattian vaihtaminen vaaleaan saa asunnon avartumaan entisestään.

Voi olla, että tämän viikon lopulla on jo jotain konkreettista kuvamateriaalia remontin tuloksista.
 
 Ruokailutila näkyy vasemmassa kuvassa tuolla perällä, keittiö on ruokailutilan vasemmalla puolella. Hyi kuinka hirveältä tuo kellertävä ja kulunut parkettilattia oikein näyttääkään!

Keittiön ovet jätämme todennäköisesti toistaiseksi paikalleen, vaihdamme niihin vain vetimet. Välitilaan olen suunnitellut muutosta saneerauslaastin avulla. Pöytätasot uusimme keittöön, mutta se on avoinna, että minkälaiseen ratkaisuun päädymme. 

Kuvissa vilahtaa toinen tytöistämme ;) Innokkaana tutkimassa joka paikkaa!

4 kommenttia:

  1. Ihana tapetti!! ♥♥
    Väritön ja selkeät linjat onkin kaunista! ♥♥

    Oi, muhun iskee sisustuskärpänen kun luen tätä sun blogia! :D

    VastaaPoista
  2. Kumpi tuo on, tuo joka nojaa tiskikoneeseen? Näyttää ihan Alinalta, mut onks se se?

    VastaaPoista
  3. Mie olin jo kirjoottamassa tuohon edelliseen postaukseen, et ootteke ajatellut valkokuultoista lattiaa, mut en tuputtanut mielipirettäni, no mie oon varmaan tyytyväinen, jos seinät ei oo maalarinvalakooset. Ne on vaan niin tylysät ja piste, ;)

    tv. äiree :)

    VastaaPoista
  4. www.aah-keittiot.fi

    Me ollaan otettu tuolta kaikki komerot ja keittiö omakotitaloon. Jos tarvetta niin suosittelen :)

    VastaaPoista